Ikävä tuli kamala taas. Vetää aikalailla mielen maahan. Ihan käsittämätön tunne. Kylläpäs sitä toista voikin rakastaa näin paljon ja vielä huomata se vasta, kun on jo myöhäistä. Miksei tätä voinut vaalia silloin, kun siihen vielä oli mahdollisuus? Ei ne pienet eleet riitä joita yritin, vaan oikeaa läheisyyttä ja yhdessäoloa. Ongelmista puhumista.

No, eipä tullut viime yönä juurikaan nukuttua, kuten arvelin. Koneella roikkuessa meni aika. Se on mun tulevaisuuden koetinkivi, että pääsis siitä eroon. Lienee alle 8h unta viimeisen parin yön saldo. Täytyisi varmaan vielä parin tunnin torkut ottaa ja kolmeksi mennä parturiin. Oon vaan huono herääjä. Toki ei pitäis varmaan ehkä kaikkea yrittää kerralla, kun tässä on jo juomisen ja tupakanpolton lopettaminen päällä. Sekä tietysti tuon liikunnan lisääminen "ruokavalioon".