No, palataanpa tähän aiheeseen, kun avausviesti oli suhteellisen lyhyt, eikä siinä juurikaan ollut infoa nimeksikään. Tosiaan, kun tavattiin, oltiin molemmat opiskelijoita, itse olin valmistumassa juuri ja tuleva puolisoni myös, mutta siirtymässä jatko-opintoihin. Puolisen vuotta seurusteltuamme ja oman työtilanteen salliessa päätimme, että muutamme yhteen puolisoni asuinpaikkakunnalle. Sainkin uuden työpaikan sieltä, ja siirryin sinne töihin joulun tienoilla. Molemmille siis uusi paikkakunta ja uudet kuviot. Vanhat ystävät jäivät toiselle paikkakunnalle ja uusia en varsinaisesti jostakin syystä löytänyt. Lyhyt työsuhteeni päättyi töiden vähyyteen ja ehkäpä oman kiinnostuksen puutteeseenkin (+saamattomuuteen). Tältä ajalta kuitenkin onneksi yksi hyvä ystävä löytyi töistä, jonka kanssa olen tätä nykyistä tilannetta puinut. Näemme silti todella harvakseltaan, mikä on sinänsä harmi. Muita ystäviä ei nyt varsinaisesti ole, kun olen niin pitkiä loikkia tehnyt ympäri suomea, että aina sosiaalinen piiri on väkisin kutistunut ja nyt se on lähes tulkoon olematon. Siksipä ero onkin todella pahasti iskenyt mielialaan.

Olimme molemmat suhteellisen kokemattomia parisuhteista, itse olin kerran aiemmin seurustellut ja en tiedä näin jälkikäteen oliko se vakavaa vai ei. Avovaimoni ei kaiketi ollut ehkä edes seurustellut, minusta tuntuu, että olimme molemmat aika samanlaisia eli ujoja, kilttejä ja helliä, sekä tosiaan kokemattomia. Olenkin miettinyt, että johtuuko tästä se, että emme kaikista asioista pysty keskustelemaan. No, kuitenkin vuodet vierivät ja kaikesta on kokoajan niukkaa, kun toinen on pätkätöissä (minä) ja pitkään työttömänä, vailla kunnollista toimeentuloa ja toinen opiskelija. Ei meillä vielä silti tässä vaiheessa huonosti mene, vaan olemme tuolloin kun muistelen käsittääkseni kuitenkin tyytyväisiä, onhan meillä toisemme ja pääsemme kaikesta huolimatta hyvin liikkumaan. Käymmekin usein viikonloppuisin hänen kotonaan ja saamme edes tuolloin syödä muutakin kuin sitä perinteistä ei oota tai muuta epäterveellistä. Tässä vaiheessa kait alan lihomaan ja syömään epäterveellisesti. Alkoholia käytän suht kohtuullisesti ensimmäisten vuosien aikana kait, vaikea sanoa itse, kun ainahan sitä itselleen haluaa kaunistella asioita jälkikäteen.

Näin siis kait ensimmäiset 6 vuotta, keskivaiheista en oikein osaa sanoa, enkä todennäköisesti haluakaan niistä mitään puhua. Ei siinä mitään dramaattista ole tai muuta kerrottavaa. Haluan vain pitää jonkinlaisen anonymiteetin, ettei ihan jokainen tuttu ja tutun tuttu tunnista tekstiäni. Lähimmät kaverit tämän varmasti jo tunnistavat. Eipä sillä nyt sinänsä merkitystä kait ole, onhan tässä lähipiirissä moni eron kokenut mitä seurannut juttuja ja monenlaista ongelmaa nähty. En vain ole niitä avoimimpia kavereita näistä kertomaan, onko siinä sitten pelko vai mikä syynä, mutta en vain ole mikään sosiaalinen kaveri koskaan ollut ja nyt yritän sen suhteen tehdä isoa U-käännöstä. Kuten monessa muussakin asiassa, josta varmaan kerron lisää tässä blogissa.